Kauneimmat Joululaulut tuotti ennätystuloksen unohdetuille lapsille

  • Posted on March 10, 2017 at 14:54

kauneimmat-joululaulut-2016_vihkon-kansi

Seurakuntien ja Suomen Lähetysseuran yhteistyössä järjestämät tuhannet Kauneimmat Joululaulut -tilaisuudet täyttävät kirkot joulun alla. Lähetysseura painatti viime jouluksi 800 000 lauluvihkosta.

Suomen Lähetysseuran Kauneimmat Joululaulut keräsi viime jouluna kaikkien aikojen ennätystuloksen, runsaat 1 090 000 euroa. Varat käytetään unohdettujen ja heikoimmassa asemassa olevien lasten hyväksi kehitysmaissa.

Summa ylittää runsaalla 50 000 eurolla aiemman ennätyksen vuodelta 2011. Kaiken kaikkiaan tämä oli neljäs kerta, kun Kauneimmissa Joululauluissa päästiin yli miljoonan euron.

Keräystuloksesta valtaosa muodostuu seurakuntien järjestämissä Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksissa kerätyistä kolehdeista. Kauneimpia Joululauluja on laulettu jo yli neljäkymmentä vuotta. Ne ovat tärkeä osa suomalaisten jouluperinteitä. Kauneimpia Joululauluja lauletaan suomeksi, ruotsiksi, saameksi ja myös ulkosuomalaisten parissa.