Ortodoksisen kirkon paastokevät alkaa sovintosunnuntaina 26.2.

  • Posted on February 22, 2017 at 14:15

df1128de-57c4-40d9-b2b7-6584397c7696-w_960

Elämän yksinkertaistaminen on yksi nykyajan megatrendeistä. Suuri paasto edustaa monille kirkon jäsenille juuri tätä. Tänä vuonna pääsiäistä edeltävä suuri paasto näkyy sosiaalisessa mediassa hashtagilla #suuripaasto2017.

Ortodoksisen kirkon jäsenet aloittavat suuren paaston sunnuntaina 26. helmikuuta. Päivää kutsutaan sovintosunnuntaiksi. Sunnuntai-iltana pyhäköissä toimitetaan erityinen ehtoopalvelus, jossa kaikki läsnäolijat pyytävät toisiltaan anteeksi ja toivottavat toisilleen siunattua paastoaikaa.

Suuri paasto huipentuu suureen viikkoon ja Kristuksen ylösnousemusjuhlaan, jota vietetään tänä vuonna samaan aikaan koko kristillisessä maailmassa.

Paasto on kuulunut kristittyjen elämään apostolien ajoista asti. Nykymuotoista vastaavan suuren paaston vietto alkoi 300-luvulla Egyptissä, kun munkit ryhtyivät valmistautumaan pääsiäiseen viettämällä Jeesuksen esikuvan mukaan 40 päivää erämaassa rukoilemassa.

Suomessa elävintä kristillistä paastoperinnettä edustaa ortodoksinen kirkko, joka edellyttää jäseniltään sekä viikoittaisten paastopäivien että kirkkovuoden kiertoon kuuluvien pidempien paastoaikojen noudattamista. Ne kuuluvat olennaisena osana jumalallisen pyhyyden todeksi elämiseen, jota kirkko kutsuu ajan pyhittämiseksi.

Paasto viittaa sanana aina jostain luopumiseen. Ortodoksisen kirkon opetuksessa tämä aspekti nousee esiin erityisesti suhteessa ravintoon. Ruokapaastoa sen ankarimmassa muodossa noudattavat harvat, mutta valtaosa kirkon jäsenistöstä pyrkii huomioimaan paaston arjessaan keventämällä ruokavaliotaan ja luopumalla eläinkunnan tuotteiden lisäksi myös nautintoaineista. Lapset voivat opetella paastoamista esimerkiksi pääsiäiseen saakka ulottuvalla karkkilakolla.

Paasto ei ole kuitenkaan pelkkää ravinnosta ja huonoista tottumuksista luopumista, vaan aktiivista ja päämäärätietoista hyvän tavoittelua. Kirkon jäsenille suuren paaston alkaminen merkitsee havahtumista jokavuotiseen, mutta aina ainutkertaiseen tilaisuuteen nousta pyhityksen tielle. Paaston ensimmäisenä valmistussunnuntaina muisteltu Sakkeus kiipesi puuhun nähdäkseen Jeesuksen. Tätä esimerkkiä noudattaen kirkon jäsenet jättävät paaston ajaksi toissijaiset askareet ja keskittyvät nousemaan pyhityksen portaita nähdäkseen pääsiäisenä Kristuksen kunniakkaan ylösnousemuksen.

Ruokapaaston ohella pyhityskilvoituksen keskeisiä elementtejä ovat rukous ja hyväntekeväisyys.

Rukoukseen ja mielenmuutokseen kutsuvat erityisesti paastoajan jumalanpalvelukset, jotka ovat seurakunnissa varsin suosittuja. Paaston aikana on tapana osallistua myös katumuksen sakramenttiin eli käydä rippi-isän luona synnintunnustuksella.

Hyväntekeväisyys voi olla esimerkiksi aineellisen avun antamista tai vapaaehtoistyötä heikommassa asemassa olevien hyväksi. Myös muu lähimmäisten huomioiminen kuuluu paaston henkeen. Kirkon kansainvälisen diakonian ja lähetystyön järjestö Filantropia ry:n vuosittaisen paastokeräyksen tuotto ohjataan tällä kertaa Keniaan, Burundiin ja Ruandaan.

Elämän yksinkertaistaminen on yksi nykyajan megatrendeistä. Suuri paasto edustaa monille kirkon jäsenille juuri tätä: odotettua ja kaivattua paluuta olennaisten asioiden äärelle, tilaisuutta virkistyä hengellisesti keskellä ruuhkaiseksi ja komplisoituneeksi muuttunutta arkea.

Tänä vuonna kirkko kannustaa sosiaalisessa mediassa aktiivisia jäseniään vahvistamaan toisiaan paastokilvoituksessa jakamalla paastoon liittyvää sisältöä hashtagilla #suuripaasto2017.

26.2.2017 Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo toimittaa sovintosunnuntain ehtoopalveluksen Savonlinnassa sijaitsevassa Profeetta Sakariaan ja vanhurskaan Elisabethin kirkossa (ns. Pikkukirkko, Olavinkatu 29). Palvelus alkaa kello 17.

Kirkko siirtyi 22.2.2017 Savonlinnan evankelisluterilaiselta seurakunnalta ortodoksisen kulttuuriyhdistyksen omistukseen.