You are currently browsing the Turun arkkihiippakunta category
Displaying 1 entry.

Turun arkkihiippakunta: Arkkipiispa Kari Mäkisen Joulutervehdys 2012

  • Posted on December 24, 2012 at 20:58

Haikeimmat joululaulut

Jos minulta kysytään, joululauluista haikein on Sylvian joululaulu.

Ilahduin, että se on tänäkin vuonna Kauneimmat joululaulut -vihossa. Vihosta lauletaan monia koskettavampia ja syvällisempiä, mutta tuskin haikeampaa.

Topeliuksen sanoista löytää kyllä joulun perinteiset tuntomerkit, suomalaisen maiseman yllä loistavan jouluyön tähden, pirttien kuuset ja lämpimät, hyvät muistot. Mutta löytää myös vieraan maan, kaipuun kotiin, vankilan, suljetun häkin ja laulajan hiljaisen murheen.

Taustalla erottuu ehjä ja kaunis juhlan maisema, maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto, mutta etualalla on kuitenkin kokemus sen jäämisestä saavuttamattomaksi, muistoihin ja haaveisiin. Ei suurta masennusta, ei kapinaa, ei lohduttomuutta. Pikemmin tyytymistä ja suostumista elämään, jossa paljon on väistämättä takana. Mielen haikeutta.
■ Kuuntelen, kun täysi kirkko laulaa Sylvian joululaulua.

Ajattelen elämää vieraalla maalla ja vieraassa paikassa. Kaikkia niitä, joitten osa se on. Miljoonia ja taas miljoonia, joitten on ollut pakko lähteä kaiken sen keskeltä, mikä on tuttua ja turvallista, ja niitä, jotka ovat tehneet sen omasta tahdostaan. Maailmassa vaelluksella olevia ihmisiä, jotka kantavat sisällään syvemmällä tai tunnistaen ikävää, kaipuuta ja haikeutta.

Ehkä suuri osa kirkossa laulajistakin on sellaisia. Aina vaellus ei johda maan rajojen yli. Tavalla tai toisella sisällä asuu toinen paikka tai toinen aika, jossa on tuntenut olevansa yhtä paljon tai enemmän kotona. Vaikka nyt olisi hyvä, eikä halua tästä hetkestä ja paikasta pois, toinen maisema on olemassa ja luo jossain sielun uumenissa sitä, kuka ihminen lopulta tuntee olevansa.

Sylvian joululaulu koskettaa juuri sitä kohtaa sielussa. Ehkä useimmat joululaulut koskettavat. Siksi niiden laulaminen yhdessä tuntuu hyvältä. Se mikä on kaikkein yksityisintä ja ominta, on myös yhteistä.
■ Juuri siinä, yhdessä laulaessa, liitytään siihen mikä on kaikkein yhteisintä. Juhlaan, jonka sanoma on niin suuri, ettei laulukaan sitä tavoita. Se ei ole laulujen selittämisessä, eikä se ole kiinni siitä, miten suoraan tai avoimesti se lauluissa sanotaan. Se on niitten takana ja ympärillä.

Kuuntelen, kun täysi kirkko laulaa Sylvian joululaulua. Ajattelen Kristusta, joka syntyi vieraassa paikassa, matkalla olevien ihmisten keskellä. Ehkä noilla ihmisillä, Marialla, Joosefilla ja paimenilla, ei ollut mitään selkeitä, puhtaita ja yksinkertaisia tunteita kerrottavaksi. Niin kuin ei nytkään.

Tässä kirkossa, näin, vietetään Jumalan ihmiseksi syntymisen suurta juhlaa. Lauluissa joulun sanoma soi ja kietoutuu ympärille. Haikeana, monikerroksisena, tyhjentymättömänä.

Haikeus on hyvä, lämmittävä tunne.

Siunattua Vapahtajan syntymäjuhlaa.