You are currently browsing the Kirkon Ulkomaanapu category
Displaying 1 - 10 of 24 entries.

Kirkon Ulkomaanavun budjetti kasvaa lähes 45 miljoonaan euroon

  • Posted on December 18, 2014 at 17:03

Kirkon Ulkomaanavun budjetti ensi vuodelle on 44,7 miljoonaa euroa. Tämän vuoden toteutunut budjetti on 35,6 miljoonaa euroa, joten kasvua on noin 20 prosenttia. Kasvu keskittyy erityisesti hauraisiin valtioihin.

Ulkomaanavun budjetti kasvaa, koska kansainvälisen rahoituksen osuus on lisääntynyt. Ulkomaanavulla on kuusi aluetoimistoa Aasiassa, Afrikassa, Haitissa ja Lähi-idässä.

Keniassa sijaitsevan Itä- ja eteläisen Afrikan aluetoimisto on vahvistanut työtään alueen hauraissa valtiossa. Aluetoimiston budjetti vuonna 2015 on noin kymmenen miljoonaa euroa.

”Somalian rauhantyö on saanut merkittävän aseman työssämme ja rauhantyön verkostomme on vakiintunut.  Olemme myös saaneet Yhdysvaltojen kehitysyhteistyövirasto USAIDilta rahoitusta Kenian rauhantyöhön”, kertoo Ulkomaanavun kansainvälisen työn johtaja Tomi Järvinen.

Järvinen kertoo myös, että USAID harkitsee myös muiden Ulkomaanavun hankkeiden rahoittamista.

Merkittävä ulkomainen rahoittaja Unicef tukee Ulkomaanavun hankkeita Keski-Afrikan tasavallassa. Unicefin lisäksi Ulkomaanavun työn muita suuria rahoittajia ovat Britannian kansainvälisen kehityksen ministeriö DFID sekä Euroopan Unionin humanitaarisen avun organisaatio ECHO. Lisäksi Suomen ulkoministeriöltä saatava rahoitus kehitysyhteistyöohjelmalle kasvaa noin miljoonalla eurolla 9,2 miljoonaan euroon.

”Budjetin kasvu merkitsee sitä, että voimme entisestään vahvistaa ja jykevöittää toimintaamme kohdealueillamme. Kasvu on kohdistunut strategisiin teemoihimme, joten emme ole joutuneet tekemään kompromisseja. Erityisen tyytyväisiä voimme olla siihen, että kasvu keskittyy kaikkein hauraimpiin maihin”, Järvinen sanoo.

Samalla Järvinen muistuttaa, että toiminnan vahvistuminen merkitsee erityisen paljon niille yhteisöille ja ihmisille, joiden kanssa Ulkomaanapu toimii.

”Mikäli teemme työmme hyvin, olemme luotettavia ja työskentelemme kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten parhaaksi, kasvu seuraa toimintaa.”

”On tärkeä muistaa, että kaiken tämän mahdollistaa seurakuntien, yksityisten ja yhteisöjen säännöllinen tuki, joka usein käy omarahoitusosuudeksi kansainvälisiin hankkeisiin ja mahdollistaa pitkäjänteisen työn”, Järvinen tiivistää.

Ulkomaanavun strategia vuosille 2013-2016 kohdistaa työn kolmeen teema-alueeseen, jotka linkittyvät toisiinsa: rauhantyö, toimeentulo ja koulutus.

Kirkon Ulkomaanapu on Suomen suurin kehitysyhteistyöjärjestö ja toiseksi suurin katastrofiavun antaja. Se kuuluu kirkollisten avustusjärjestöjen kansainväliseen kattojärjestöön ACT-allianssiin.

Kirkon Ulkomaanapu: Pentikäinen pelkää jo etnisiä puhdistuksia

  • Posted on January 11, 2014 at 17:12

antti-pentikainen

Keski-Afrikan tasavallassa, Etelä-Sudanissa ja Kongon demokraattisesta tasavallassa kuohuu. Kirkon Ulkomaanapu toimii aktiivisesti kaikissa näissä konfliktimaissa.

Kuinka työ näissä maissa voi jatkua, Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen?

”Läsnäolomme konfliktimaissa perustuu nimenomaan siihen, että voimme olla avuksi paikallisille ihmisille. Haluamme tukea paikallisten työtä ja tavoitteiden saavuttamista”, Pentikäinen sanoo.

Vaikeat tilanteet saattavat kuitenkin pysäyttää Ulkomaanavun hankkeita kriisimaassa. Esimerkiksi Etelä-Sudanissa opettajainkoulutuksen uudistaminen voi siirtyä vuodella myöhemmäksi.

”Kouluja ja muita rakennuksia pommitetaan. Näin tuhotaan aiemmin tehtyä työtä. Siksi meidän pitää pystyä auttamaan myös konfliktien selvittämisessä”, Pentikäinen painottaa.

Rauhantyöllä vakautetaan kriisimaita

Strategiansa mukaisesti Ulkomaanavulla on yhteistyötä sellaisissa maissa, joissa isot kansainväliset järjestöt eivät välttämättä toimi. Perimmäinen ajatus on puolustaa kaikkein heikoimpia.

Antti Pentikäinen harmittelee, etteivät Ulkomaanavun rauhantyön tekijät pystyneet estämään Keski-Afrikan konfliktin kärjistymistä väkivaltaiseksi. Hän on silti toiveikas, että osin Ulkomaanavun rauhanrakennustyöllä pystyttäisiin vakauttamaan kriisimaita.

”Tätä työtä teemme jo Kongossa, Etelä-Sudanissa ja Somaliassa. Lisäksi meillä on käynnissä neuvotteluja Syyriaan ja Myanmariin päin. Nigeriassa tuemme rauhantyötä kumppanin kautta. ”

Kirkon Ulkomaanavun budjetti Kongon, Etelä-Sudanin ja Keski-Afrikan rauhantyölle, humanitaariselle avulle ja kehitysyhteistyölle vuonna 2014 on yli 2,5 miljoonaa euroa. Rahoitusta on saatu omien varojen lisäksi muun muassa Suomen ulkoasiainministeriöltä.

Strateginen läsnäolo maksaa aina

Ulkomaanavun lyhyen aikavälin tavoite on saada Keski-Afrikan tasavaltaan lisää apua. Pentikäinen sanoo olevansa järkyttynyt väkivaltaisesta käänteestä maassa. Samalla hän viittaa naapurimaiden verisiin ja raakoihin konflikteihin.

”Kongon demokraattisessa tasavallassa normaali avustustyö ei riitä. Ei ole hyväksyttävää vain auttaa pakolaisia. Konflikti on saatava loppumaan, muun muassa paikallisen naisjuristien verkoston kautta”, hän toteaa.

”Tilanne Etelä-Sudanissa näyttää pahemmalta kuin julkisuudessa näkyy. On pelko, että kriisi leviää heimojen väliseksi sodaksi ja etnisiksi puhdistuksiksi.”

Ulkomaanapu on siirtänyt omaa kalustoaan sinne, missä sitä ei tuhota. Kaluston tuhoutuminen ei kuitenkaan ole Pentikäisen mukaan huolista tärkein. Strateginen läsnäolo maksaa aina.

”Meillä on vahva ammattitaito. Monessa maassa, jossa toimimme, on todennäköisyys levottomuuksiin. Niiden kanssa pitää pystyä toimimaan. Joudumme myös ottamaan vastuuta rauhasta”, Pentikäinen tiivistää.

Työ ei saa pysähtyä

Ulkomaanavun työntekijöiden evakuointi nousi uutisiin.

”Joudumme siirtämään ihmisiä sodan jaloista. Se ei tarkoita sitä, että avun tarve lakkaa. Työmme ei saa pysähtyä”, Antti Pentikäinen sanoo.

Keski-Afrikasta evakuoidut kaksi henkilöä työskentelevät tällä hetkellä Helsingissä.  Tilanteen rauhoittumista odotetaan, jotta paluu maahan työn jatkamiseksi onnistuu. Jo nyt se kuitenkin tarkoittaa sitä, että alustavia suunnitelmia joudutaan muuttamaan. Akuutti tilanne muutti työympäristön hetkessä.

”Seuraamme koko ajan tilannetta. Niiltä osin, kun on mahdollista, jatkamme työtä etänä”, tiivistää humanitaarisen tiimin johtaja Elina Hakkarainen, joka palasi Keski-Afrikasta oltuaan siellä vasta kuusi viikkoa.

”Tarkastamme päivittäin maan tilanteen. Paluuta odotellaan.”

Kirkon Ulkomaanapu rakentaa kouluja Filippiinien tuhoalueille

  • Posted on January 8, 2014 at 15:04

koulukirjoja-tuhoutuneen-koulun-pihalla-filippiineilla_ville-asikainen_kirkon-ul_2014-01-08_14-02-56

Kirkon Ulkomaanapu on päättänyt rakentaa 50 väliaikaista luokkahuonetta Filippiineille, joka jäi kaksi kuukautta sitten, 8. marraskuuta, taifuuni Haiyanin alle.

”On äärimmäisen tärkeää, että taifuunista kärsineiden perheiden lapset pääsevät palaamaan kouluun mahdollisimman nopeasti”, humanitaarisen avun päällikkö Eija Alajarva sanoo.

Kirkon Ulkomaanapu rakentaa luokkahuoneet tammi-kesäkuun aikana. Yhteen koulurakennukseen tehdään tarpeiden mukaan 1-3 luokkahuonetta. Koulut tulevat Samarin saaren pahiten tuhoutuneille alueille, Baseyn ja Mercedeksen kuntiin, Filippiinien itäosaan.

Supertaifuuni Haiyan jätti kodittomaksi 4,1 miljoonaa ihmistä. Tuhoutuneita taloja on 1,2 miljoonaa. Kuolleita on yli 6000. Pahimmat tuhot aiheutti myrskyn nostattama tulva-aalto saarivaltion rannikkoalueilla.

”Katastrofi koskettaa kaiken kaikkiaan noin 10 miljoonaa ihmistä. Vaikka perustarpeisiin ruoan, veden ja suojien osalta on pystytty jo vastaamaan, avustustyön seuraava vaihe tai pidemmän aikavälin jälleenrakennus ei ole kunnolla vielä alkanut”, Alajarva kertoo.

Filippiinien opetusviranomaisten mukaan taifuuni tuhosi noin 3 800 koulua ja 11 000 luokkahuonetta, joista 4500 on korjauskelvottomia.  Taifuuni jätti 600 000 peruskouluikäistä lasta ilman koulua.

Kirkon Ulkomaanavun väliaikaiset koulut rakennetaan nopeasti metallikehikon avulla. Kaikki muut osat pyritään hankkimaan paikan päältä tai lähialueilta ja mahdollisimman paikallisista materiaaleista, jotta samalla tuetaan paikallista taloutta. Katto ja seinät tehdään palmusta, lattia kookospuusta.

Koulut rakennetaan paikallisin voimin. Osa työstä tehdään rahaa työstä (cash for work) -ohjelmalla eli työllistämällä taifuunista kärsineitä paikallisia ihmisiä.

Kirkon Ulkomaanapu on perustanut väliaikaisen toimiston Taclobanin kaupunkiin. Koulunrakennuksessa Ulkomaanavun yhteistyökumppanit ovat Filippiinien kirkkojen NCCP-järjestö sekä Norjan kirkon ulkomaanapu, joka tulee huolehtimaan koulujen vesihuollosta ja sanitaatiosta.

Ulkomaanavun oma keräys Filippiinien hyväksi on tuottanut tähän mennessä yli 800 000 euroa, jolla rahoitetaan koulujen rakennus.

Kirkon Ulkomaanapu: Halaus kiidättää uuteen vuoteen – joulun hittituote lämmittää meillä ja muualla

  • Posted on December 21, 2013 at 19:26

halaus

Toisenlaiset Lahjat ovat tulleet jäädäkseen. Vuosittain uusiutuva lahjavalikoima ilahduttaa heitä, jotka toivovat materian sijasta lahjoitusta kehitysmaihin. Tämän vuoden uutuuksia ovat olleet Sydämen Lahjat, joista Halaus on jouluna ollut suosituin.

”Suomalaiset kertovat selvästi mielellään tunteistaan läheisilleen – ja antavat eettisiä lahjoja”, kertoo varainhankinnan koordinaattori Hanna Lassila.

Edellisvuoden tapaan tänäkin vuonna uskotaan, että vuodenvaihteeseen mennessä lahjojen tuotto on 1,2 miljoonaa euroa.

Lahjan muodossa kehitysmaihin voi lahjoittaa tarpeellisia esineitä tai koulutusta. Sydämen Lahjoilla voi taas kertoa tunteistaan lähimmäiselle lähellä tai kaukana – ja tukea samalla kehitysmaan ihmisiä. Tuotto käytetään kehitysyhteistyöhön, vaikkapa naisten ammattikoulutuksena tai pienlainoina.

Joulu herkisti ajattelemaan

”Uudet Sydämen Lahjat ovat olleet erittäin suosittuja. Niitä on hankittu muun muassa äitien- ja isäinpäivälahjoiksi sekä joululahjoiksi”, iloitsee Hanna Lassila.

Lahjavalikoimaa uudistetaan vuosittain. Kiitos, Rakkautta, Ystävyyttä ja Kukkia -lahjojen lisäksi jouluna voi lahjoittaa Joulurauhaa. Isänpäivänä annettiin myös Onnenhetkiä Miehelle.

”Jouluna ihmiset herkistyvät ajattelemaan läheisiään ja muita ihmisiä. Monet hankkivat lahjoja kerralla enemmän.”

Lahjoille on tarvetta

Eettisille lahjoille on tarvetta, ja Toisenlaiset Lahjat ovat tulleet jäädäkseen. Kestosuosikkeja ovat eläimet, joista Vuohi on jo tavaramerkki.  Monet hääparit tai syntymäpäiväsankarit, joilla on jo kaikkea, ovat toivoneet Toisenlaista Lahjaa. Niitä voivat olla Kaivo, Koulupuku, Huopa tai Ammattitaito.

”Ihmiset ovat entistä tietoisempia ympäröivästä maailmasta. Erilaiset katastrofit, kuten Filippiinien marraskuinen taifuuni, tulevat lähemmäksi ihmisiä. Toisenlainen Lahja tuo iloa monelle ihmiselle esimerkiksi katastrofiapuna.”

Eri vuodenaikojen merkkipäivät näkyvät yksittäisten lahjojen kohdalla piikkinä. Lahjavalikoimaa uusitaan joka vuosi. Tänä vuonna uutuudet ovat olleet symbolisia.

Suosittu jo vuodesta 2005

Kirkon Ulkomaanavulla on ollut valikoimassa Toisenlaisia Lahjoja vuodesta 2005. Konsepti perustuu englantilaisen sisarjärjestön Christian Aidin kehittämään lahjamalliin.

”Toisenlainen Lahja otettiin aikoinaan hyvin positiivisesti vastaan. Se on edelleen uudenlainen tapa muistaa ystäviä ja yhteistyökumppaneita. Uskon, että siihen lahjan suosio perustuu edelleen.”

Myös yritykset antavat Toisenlaisia lahjoja vaikkapa eläkkeelle siirtyville työtekijöilleen. Monet niistä myös hankkivat aineettoman lahjan joulukortin sijaan ja kertovat siitä yhteistyökumppaneilleen.

Valikoimasta löytyykin näppärästi vaikka Naisten Pankin osake. Sillä voi tukea naisten toimeentulohankkeita esimerkiksi Aasiassa ja Afrikassa.

”Uskon, että tänä vuonna monen joulukuusen alta löytyy iloinen yllätys kehitysmaiden hyväksi.”

Kirkon Ulkomaanapu: Ulkomaanapu tukee koulutuksen käynnistämistä Filippiineillä – miljoona lasta ilman koulua

  • Posted on November 30, 2013 at 16:32

Ulkoasiainministeriö on myöntänyt 400 000 euroa Kirkon Ulkomaanavun katastrofityöhön Filippiineillä. Suomalaisten lahjoitukset ovat Ulkomaanavun kautta tuottaneet 470 000 euroa. Lisäksi katastrofirahastosta käytetään uudelleenrakennukseen 100 000 euroa. Yhteensä Ulkomaanavulla on pian koossa miljoona euroa Filippiineillä tehtävään jälleenrakennustyöhön.

Ulkomaanapu käyttää keräysvarojaan suurelta osin opetuksen käynnistämisen tukemiseen. Noin 90 prosenttia katastrofialueiden kouluista on täysin tuhoutuneita. Jälleenrakennus kestää vuosia.

Filippiineillä on avattu jo telttakouluja, mutta suurin osa lapsista ei ole pystynyt palaamaan koulunpenkille. Maan opetusministeriön tavoite on, että kaikki kouluikäiset saavat oppia ensi vuoden alusta alkaen. Tällä hetkellä taifuuni Hayanin tuhoamilla alueilla on miljoona lasta ilman koulua.

Koulut palauttavat hirmumyrskyn repimälle alueelle turvallisuutta, vertaistukea ja arkirutiineja. Se tukee lasten henkistä ja fyysistä toipumista katastrofin jälkeen.

Opetuksen aloittaminen taifuunin jälkeen on erittäin haastavaa. Filippiinien opetusministeriö on vahvasti sitoutunut jälleenrakennukseen, ja kansallinen opetusohjelma on selkeä.

Ensi viikolla Filippiineille lähtee kaksi Ulkomaanavun asiantuntijaa. Blossom Ratnam avustaa Norjan Kirkon Ulkomaanapua humanitaarisessa operaatiossa. Humanitaarisen työn koordinaattori Merjä Färm arvioi, kuinka Ulkomaanapu voi parhaiten tukea koulujen toiminnan aloittamista uudelleen.

Kirkon Ulkomaanavun yksi keskeisiä työn teemoja on koulutus ja erityisesti koulutus katastrofeissa. Akuutin luonnonkatastrofin jälkeen koulujen käynnistäminen on usein etusijalla. Mitä nopeammin lapset saadaan mukaan opetukseen ja arkirutiineihin, sitä useammin he käyvät koulun loppuun.

Jesse Kaikuranta Sierra Leonesta: Ihmiset jaksavat hymyillä kaiken koetun kauheuden jälkeen

  • Posted on September 30, 2013 at 15:40

1175146_415535931879350_2026332917_n

Jesse Kaikuranta

Marraskuun ensimmäisenä päivänä uuden albuminsa julkaiseva ja Voice of Finland 2012 –kilpailusta suureen suosioon noussut Jesse Kaikuranta oli viime viikolla Sierra Leonessa Kirkon Ulkomaanavun vieraana.

Tervetuloa kuulemaan Jesse Kaikurannan tuoreita ajatuksia tapaamisista sierraleonelaisten nuorten kanssa.

Reilun viikon mittaisella matkalla Jesse Kaikuranta tutustui paikalliseen koulutuskeskukseen. Siellä vaikeassa elämäntilanteessa olevat nuoret, kuten lapsisotilaat ja yksinhuoltajat saavat uuden mahdollisuuden ammattikoulutuksessa. Zimmin koulutuskeskuksesta valmistuu puuseppiä, kampaajia, kokkeja, rakennusmiehiä ja batiikkikankaiden tekijöitä.

”Koulutuksen avulla uskomattomia raakuuksia kokeneet ihmiset saavat aidon mahdollisuuden uuteen elämään. Sen konkreettisuus pysäytti”, Jesse Kaikuranta kommentoi heti matkan jälkeen.

”Valitamme joskus aivan turhasta. Kohtaamiset Sierra Leonessa antavat perspektiiviä omaankin elämään. Ihmiset jaksavat hymyillä kaiken koetun kauhun jälkeen.”

Sierra Leonen kymmenen vuotta jatkunut sisällissota päättyi vuonna 2001.

Siviiliammatissaan Jesse Kaikuranta on laulunopettaja. Lähettiläänä hän on erikoistunut Kirkon Ulkomaanavun yhteen teemaan, koulutukseen.

Tähtiartisti Jesse Kaikuranta Kirkon Ulkomaanavun lähettilääksi

  • Posted on September 25, 2013 at 15:35

1234984_415523741880569_280677404_n

Marraskuun ensimmäisenä päivänä uuden albuminsa julkaiseva ja Voice of Finland 2012 –kilpailusta suureen suosioon noussut Jesse Kaikuranta on parhaillaan Sierra Leonessa Kirkon Ulkomaanavun vieraana.

Reilun viikon mittaisella matkalla Jesse Kaikuranta tutustuu paikalliseen koulutuskeskukseen. Siellä vaikeassa elämäntilanteessa olevat nuoret, kuten entiset taistelijat ja yksinhuoltajat saavat uuden mahdollisuuden ammattikoulutuksessa. Zimmin koulutuskeskuksesta valmistuu puuseppiä, kampaajia, kokkeja, rakennusmiehiä ja batiikkikankaiden tekijöitä.

Sierra Leonen kymmenen vuotta jatkunut sisällissota päättyi vuonna 2001.

Siviiliammatissaan Jesse Kaikuranta on laulunopettaja. Lähettiläänä hän on erikoistunut Kirkon Ulkomaanavun yhteen teemaan, koulutukseen.

https://www.facebook.com/JesseKaikuranta

Kirkon Ulkomaanapu: Lipaskeräys Syyriaan saa seurakunnat liikkeelle

  • Posted on September 16, 2013 at 15:25

227-180x180

Kirkon Ulkomaanavun nopean toiminnan joukot suomalaisissa seurakunnissa ovat aloittaneet lipaskeräyksen Syyrian sodan uhrien auttamiseksi. Tänään maanantaina keräys laajenee koskemaan Suomen kaikkia seurakuntia.

”Nopean toiminnan joukot ovat lähteneet upeasti liikkeelle. Tähän mennessä olemme saaneet Syyrian pakolaisten parissa tehtävälle työlle yksityislahjoituksina 174 000 euroa. Myös Espoon partiolaiset ovat keräyksessä mukana”, seurakuntavarainhankinnan yhteyspäällikkö Katriina Kong sanoo.

Ulkomaanapu on esittänyt seurakunnille myös kolehtivetoomuksen sekä pyytänyt lahjoituksia seurakuntien kriisirahastoista. Viime viikolla Vantaan seurakuntayhtymä lahjoitti 25 000 euroa ja Espoon seurakuntayhtymä 50 000 euroa.

”Kansainvälinen huomio ja aseellisen hyökkäyksen uhka Syyriaan on saanut ihmiset heräämään syyrialaisten hätään. Syyriassa eletään tämän vuosisadan suurinta kriisiä. Sanotaan jopa, että Syyrian kriisi on suurin humanitaarinen kriisi sitten toisen maailmansodan”, Kong kertoo.

28. elokuuta Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen vetosi kaikkiin suomalaisiin, jotta apua Syyriaan saataisiin enemmän.

”Kaikki lahjoitukset ovat tärkeitä. Ennakoimme sodan uusien käänteiden lisäävän pakolaisten määrää merkittävästi. Samalla Syyrian sisällä sodan jalkoihin jääneiden hyväksi pitää pystyä tekemään enemmän”, Pentikäinen sanoi.

Kirkon Ulkomaanapu tukee syyrialaispakolaisia kahdella pakolaisleirillä Jordaniassa. Tarkoitus on laajentaa toimintaa lähiviikkoina avattavalle kolmannelle leirille. Lisäksi Ulkomaanapu on antanut hätäapua Syyrian sisällä.

Odotettavissa on, että pakolaismäärät lähimaissa kasvavat tuhansilla perheillä. Tälläkin hetkellä Syyrian rajalla odottaa arvioiden mukaan yli 60 000 ihmistä päästäkseen naapurimaihin.

”Tarvitsemme pikaisesti katastrofirahastoomme varoja, joilla voimme auttaa syyrialaispakolaisia kriisitilanteessa”, Kong kertoo.

Ulkoministeriö on tukenut Ulkomaanavun humanitaarista ohjelmaa Syyrian pakolaisten parissa 650 000 eurolla vuodesta 2012 lähtien. Kirkon Ulkomaanapu tukee ja kouluttaa pakolaisnuoria, jotka helposti jäävät kriisin keskellä vaille huomiota. Humanitaariseen koulutusapuun kuuluu psykososiaalista tukea, lukutaito-opetusta, ammattikoulutusta ja liikuntakasvatusta.

Kirkon Ulkomaanavun lähettiläs Lauri Tähkä: Naisenergia vaikutti minuun Nepalissa

  • Posted on September 12, 2013 at 15:35

483444_419522108118966_1281112985_n

Lauri Tähkä

Muusikko Lauri Tähkä on juuri palannut Nepalista. Matkallaan hän tapasi lukuisia naisia kylissä, joissa Kirkon Ulkomaanavun ja Naisten Pankin rahoittamissa ohjelmissa on käynnistetty osuuskuntia ja muuta yritystoimintaa.

”Naisten voimaantumisen todistaminen – se naisenergia – oli inspiroiva kokemus. Aiemmin nämä naiset eivät olleet uskaltautuneet pois kotoaan, eivätkä puhua vieraille ihmisille. Sitä on vaikea uskoa, kun katsoi nyt niin itsevarmoja yrittäjiä”, Lauri Tähkä kuvailee.

Naisten yrittäjyyden ja dalitien eli kastittomien ihmisoikeuksien puolesta työskentely leimaa Ulkomaanavun rahoittamaa työtä Nepalissa. Nepalissa syrjintä sukupuolen ja kastin perusteella on edelleen yleistä. Naisten asemaa on saatu parannettua lakimuutoksilla, mutta tieto leviää hitaasti, koska koulutustaso on alhainen ja kulkuyhteydet vaikeita. Esimerkiksi kastiin perustuva syrjintä kiellettiin laissa jo 1960-luvulla.

Haavoittuvimmassa asemassa ovat dalit-naiset, joita syrjitään, koska he jäävät kastien ulko- ja alapuolelle. Kirkon Ulkomaanavun lähettilääksi kutsuttu Lauri Tähkä vahvistaa, että erityisesti dalit-naisten kohtaaminen herätti hänessä voimakkaita tunteita.

”Dalit-naisten sandaalien valmistus ja yritystoiminta oli vaikuttavaa. Samat naiset, joita aiemmin on alistettu kylässään, pääsivät nyt opettamaan ”ylempien” kastien naisia sandaalien valmistuksessa. Halasin näitä naisia, joiden aiemmin uskottiin olevan niin saastaisia, että se koskettaessa tarttuu. Ilme näiden naisten silmissä oli sanoinkuvaamaton”, Lauri Tähkä kertoo.

Naisten Pankin hankkeet ovat auttaneet naisia Nepalissa hankkimaan lisää arvostusta yhteisöissään. Myös miehet ovat ryhtyneet kannustamaan vaimojaan yritystoiminnassa.

”Olen erittäin otettu ja ylpeäkin, että Kirkon Ulkomaanapu kutsui minut lähettilääkseen. Yrittäjänä ymmärrän hyvin tätä maailmaa”, Lauri Tähkä sanoo.

Kylissä Lauri Tähkä esiintyi naisille, jotka nepalilaiseen tyyliin lauloivat hänelle vastaukseksi. Musiikki yhdistää ihmisiä kaikkialla maailmassa.

Kirkon Ulkomaanapu valitsi Lauri Tähkän edistämään kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä, koska hän on itse menestynyt yrittäjä ja lauluntekijä, jonka viestit tavoittavat suomalaisia. Lauri Tähkän erityisalueena lähettinä on toimeentulo, joka on yksi Ulkomaanavun kolmesta teemasta.

Kirkon Ulkomaanapu on Suomen suurin kehitysyhteistyöjärjestö ja toiseksi suurin katastrofiavun antaja. Se kuuluu kirkollisten avustusjärjestöjen kansainväliseen kattojärjestöön ACT-allianssiin.

Jordania ei saa sulkea rajoja syyrialaispakolaisilta

  • Posted on May 25, 2013 at 17:35

Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen

Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Pentikäinen:

”Jordanian rajoja ei saa sulkea. Suurin huoli on Syyriassa sodan keskelle jääneistä siviileistä. Avun saaminen heille on vaikeaa.”

”Rajojen sulkeminen on viesti Jordanialta, että sen viranomaiset eivät pysty vastaamaan lisääntyvään pakolaisten määrään”, Antti Pentikäinen sanoo.

Pentikäinen vieraili Za’atrin pakolaisleirillä Jordaniassa toukokuun puolivälissä.

”Tilanne on vaarallinen myös avustustyön näkökulmasta, koska pakolaiset ovat levottomia. Ihmiset ovat turvassa Za’atrin leirillä, mutta toimivaa hallintoyhteistyötä ei ole löydetty leirin olojen parantamiseksi.”

Kansainvälisten sopimusten mukaan Syyrialla ja pakolaisia vastaanottavilla mailla on suojeluvelvoite.

”Suojeluvelvoite ei koske vain valtioita, vaan myös yhteisöjä. Tilanteen ratkaisemiseksi tarvitaan myös uskonnollisten ja perinteisten johtajien roolia, jotta tilanne Syyriassa ja pakolaisleireillä saadaan rauhoittumaan. Pakolaiset ovat tottuneet vastustamaan hallintoa ja se heijastuu myös Za’atrin leirin hallintoon Jordaniassa.”

Syyrian pakolaisten määrä Syyrian naapurimaissa kasvaa. YK:n pakolaisjärjestön arvioiden mukaan syyrialaispakolaisia on jo yli 1,5 miljoonaa. Jordaniassa heitä on lähes 500 000. Jordania on sulkenut epävirallisia rajanylityspaikkoja ja estänyt pakolaisia ylittämästä rajaa.

”Syyriaan jääneille evakoille on vaikea viedä apua. Kirkon Ulkomaanapu etsii keinoja auttaa siviilejä maan sisällä”, Antti Pentikäinen sanoo.

Kirkon Ulkomaanapu on toiminut Za’atrin pakolaisleirillä viime syksystä.  Erityiskohderyhmänä ovat nuoret miehet ja naiset, joille tarjotaan psykososiaalista tukea sekä koulutusta. Psykososiaalista toimintaa ohjaa suomalainen Sirkuskoulu Magenta.

Za’atrin leirillä on arvioiden mukaan yli 300 000 pakolaista. Ulkoministeriö on myöntänyt 650 000 euroa Kirkon Ulkomaanavun työlle Jordaniassa syyrialaispakolaisten tukemiseen.

Kirkon Ulkomaanapu on Suomen suurin kehitysyhteistyöjärjestö ja toiseksi suurin katastrofiavun antaja. Se kuuluu kirkollisten avustusjärjestöjen kansainväliseen kattojärjestöön ACT-allianssiin.