You are currently browsing the Väitökset category
Displaying 1 - 10 of 14 entries.

Juutalaisvastaisuus luultua yleisempää Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa 1917–1933

  • Posted on March 8, 2017 at 15:01

757-1232906419B2Gp

Tuore väitöstutkimus osoittaa, että antisemitismi oli Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ensimmäisen maailmansodan jälkeen huomattavasti laajemmin hyväksytty ilmiö kuin aiemmin on tiedetty. Juutalaisvastaisuus pohjautui kristilliseen historiakäsitykseen.

Paavo Ahonen on tutkinut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon keskeisten toimijoiden näkemyksiä juutalaisista vuosina 1917–1933 ja erityisesti heidän juutalaisvastaisia ajatuksiaan.

Aiemmin aiheeseen on viitattu lähinnä osana muuta historiantutkimusta, ja erityisesti 1920-luvun taitteen juutalaisvastainen ilmapiiri kirkossa on ollut tähän saakka täysin kartoittamatta.

− Tutkimusaineistoni osoittaa, että kirkon piirissä esitettiin jyrkkiäkin juutalaisvastaisia näkemyksiä. Esimerkiksi viisi tuon ajan kuudesta suomenkielisestä piispasta esitti antisemitistisiä ajatuksia ja lähes kaikki keskeiset kirkonmiehet hyväksyivät aikakauden maltilliseen antisemitismiin sisältyvän käsityksen juutalaisten kasvavasta vaikutusvallasta, väittelijä kertoo.

Kirkossa ilmennyt antisemitismi ei ollut kansainvälisestä politiikasta ja maailman tapahtumista irrallinen ilmiö

Ahosen mukaan Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa esiintynyt antisemitismi oli taustaltaan uskonnollista ja sitä perusteltiin osana kristillistä historiantulkintaa, jossa juutalaiset olivat kirouksen alainen kansa. Heitä syytettiin kirkollisessa opetuksessa ulkokultaisesta uskonharjoituksesta jopa Kristuksen tappamiseen.

Vain muutamissa tapauksissa kyse oli puhtaasti poliittiseen tai kansalliseen ajatteluun liittyvästä juutalaisvastaisuudesta, sillä kirkossa tämänkaltaiset modernin antisemitismin käsitykset kytkeytyivät osaksi uskonnollista juutalaiskuvaa.

− Kirkon piirissä ei esitetty rotujen välistä hierarkiaa, jossa juutalaiset olisivat olleet alempi rotu. Juutalaisvastaisia toimia tai juutalaisten elämään vaikuttavia rajoituksia ei myöskään suunniteltu, eikä niihin yllytetty, väittelijä huomauttaa.

Kirkossa ilmennyt antisemitismi oli sidoksissa oman aikansa maailman tapahtumiin, juutalaisvastaisen aatteen liikkeisiin sekä kirkon sisäiseen keskusteluun ja dynamiikkaan.

− Yksikään kirkon keskeisistä toimijoista ei pitänyt itseään antisemiittinä, sillä antisemitismi käsitteenä ymmärrettiin nykyistä rajatummin juutalaisvihana ja poliittisena liikkeenä, joka pyrki rajaamaan juutalaisten oikeuksia. Vaikka toisaalta vihanpidosta sanouduttiin selkeästi irti, ei yksikään keskeinen kirkollinen vaikuttaja julkisesti kyseenalaistanut vallitsevaa käsitystä juutalaisten kielteisistä piirteistä ja toimintatavoista, Ahonen kuvailee tilannetta.

Tutkimuksen lähteinä ovat olleet kirkolliset lehdet, teologinen ja uskonnollinen kirjallisuus ja pienpainatteet, kirkolliset pöytäkirjat sekä piispojen ja keskeisten kirkollisten järjestöjen arkistot.

Yleisen kirkkohistorian oppialaan lukeutuva väitöstilaisuus ”Antisemitismi Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa 1917–1933″ järjestetään lauantaina 11. maaliskuuta 2017 kello 10 Helsingin yliopiston päärakennuksessa, auditorio XIV.

Vastaväittäjänä on dosentti Eero Kuparinen Turun yliopistosta ja kustoksena professori Aila Lauha Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta.

Väitöskirja julkaistaan sarjassa Suomen kirkkohistoriallisen seuran toimituksia.

Väitöskirjan tiivistelmä on luettavissa E-thesis -palvelussa.

Uuras Saarnivaaran uskonnollis-teologiset virikkeet kiinnittivät Kansanlähetyksen evankelikaalis-luterilaiseen uuspietismiin

  • Posted on November 26, 2015 at 16:29

FT, TM Ari Auranen selvittää Itä-Suomen yliopistossa tarkastettavassa kirkkohistorian väitöstutkimuksessaan filosofian ja teologian tohtori Uuras Saarnivaaran (1908–1998) roolia vuonna 1967 perustetun Suomen evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen teologisena auktoriteettina vuoteen 1976 saakka. Kansanlähetys oli osa luterilaisessa kirkossa toisen maailmansodan jälkeen muotoutunutta niin sanottua viidettä herätysliikettä.

Mentaalinen vaikuttaja

Vastaperustettu Kansanlähetys oli suurimmaksi osaksi nuorten aikuisten liike. Sen kannattajista lähes puolet oli 20–34-vuotiaita. Saarnivaaralla oli laajan kirjallisen ja julistustoiminnan kautta huomattava vaikutus teologista identiteettiään etsivän nuoren herätysliikkeen opillisiin ja ideologisiin näkemyksiin. Teologisten kannanottojensa välityksellä hän toimi mentaalisena vaikuttajana uuspietistien keskuudessa. Saarnivaaran näkemykset loivat perusteita uuspietistisen ryhmän teologisten näkemysten yhdenmukaisuudelle ja oppositioasenteelle luterilaisen kirkon sekularisaatiokehitystä kohtaan. Samalla hän vaikutti herätyskristillisen rintaman vahvistumiseen ja uuden katto-organisaation syntyyn.

Pohjoisamerikkalaiset piirteet

Saarnivaara osallistui aktiivisesti julistustyöhön eri puolilla Suomea, mikä edisti Kansanlähetyksen liikkeelle lähtöä ja ekspansiivista kasvuvaihetta 1960- ja 1970-lukujen taitteessa. Paitsi Kansanlähetyksessä hän toimi samaan aikaan osa-aikaisena johtajana ja opettajana eräissä pappisseminaareissa Yhdysvalloissa. Hänen Pohjois-Amerikassa viettämänsä vuodet näkyivät tavassa, jolla hän esitti mielipiteensä erityisesti ekumeniasta eli kirkkojen välisestä yhteistyöstä, raamattukysymyksestä sekä kansainvälisen politiikan ongelmista kylmän sodan aikana. Suomen varovaisen ulkopolitiikan takia suhde Neuvostoliittoon oli herkkä, mutta Saarnivaara arvosteli avoimesti kansainvälistä kommunismia ja Kirkkojen maailmanneuvoston edustamaa ”poliittista teologiaa”.

Ruohonjuuritason toimija

Uuras Saarnivaaralla ei ollut ensisijaista asemaa Kansanlähetyksen hallinnollisessa johdossa, vaan hän toimi erityisesti uuspietistisen liikkeen ruohonjuuritasolla. Tämä merkitsi Kansanlähetyksen kiinnittymistä suomalaisen uuspietismin näkemyksiin, joihin Saarnivaara toi oman lisänsä amerikkalaisen lestadiolaisuuden, fundamentalismin, evankelikalismin eli evankelioivan herätyskristillisyyden ja karismaattisuuden pohjalta.

FT, TM Ari Aurasen kirkkohistorian (läntinen) alaan kuuluva väitöskirja Herätyksen aalloissa ja karikoissa. Uuras Saarnivaaran rooli Kansanlähetyksen perustamisessa, toiminnassa ja hajaannuksessa 1965–1976. tarkastetaan filosofisessa tiedekunnassa. Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii dosentti Mikko Malkavaara Helsingin yliopistossa ja kustoksena professori Hannu Mustakallio Itä-Suomen yliopistosta.

HY väitös: Apostoli Paavali viholliskuvien ja rajanvetojen rakentajana Filippiläiskirjeessä

  • Posted on September 29, 2015 at 13:49

TM Nina Nikin 3.10.2015 tarkastettavassa väitöskirjassa selvitetään Filippiläiskirjeeseen sisältyvien, apostoli Paavalin vastustajia käsittelevien tekstijaksojen historiallista taustaa, tekstien edustamaa poleemista retoriikkaa ja tapaa, jolla teksteillä rakennetaan ja vahvistetaan kirjeen vastaanottajien kristillistä identiteettiä. Filippiläiskirje on yksi Uuden testamentin kirjeistä, ja sen on kirjoittanut apostoli Paavali Filippissä sijainneelle seurakunnalle.

− Vaikka Filippiläiskirjettä pidetään usein yhtenä Paavalin myönteisimmistä kirjoituksista, se sisältää myös jyrkän poleemisia jaksoja, joissa Paavali viittaa itseään tai seurakuntaa jollain tavalla vastustaneisiin henkilöihin. Paavali muun muassa kutsuu koiriksi ja pahoiksi työntekijöiksi niitä, jotka pitävät arvossa juutalaista traditiota, ja puhuu Kristuksen ristin vihollisista, jotka palvovat vatsaansa ja ajattelevat vain maallisia asioita, Nikki kertoo.

Tutkimuksessa Filippiläiskirjeen vihamielisiä tekstijaksoja tarkastellaan osana antiikin poleemista retoriikkaa, johon kuului tavanomaisena piirteenä vastustajien mustamaalaaminen välittämättä väitteiden todenperäisyydestä.

− Tämän vuoksi esimerkiksi Paavalin vihjauksia vastustajien hillittömästä elämäntavasta ei tule ymmärtää kirjaimellisesti, Nikki huomauttaa.

Hänen mukaansa poleemiset tekstit kuvaavatkin usein paremmin kirjoittajan pyrkimystä rakentaa ja vahvistaa tekstissä oman sisäryhmänsä identiteettiä.

Väitöksessä arvioidaan uudelleen Paavalin ja varhaisen Jerusalemin kristillisen seurakunnan välistä suhdetta niin kutsusta Jerusalemin kokouksesta ja Antiokian välikohtauksesta lähtien.

− Paavali ja Jerusalemin johtohenkilöt kärsivät jatkuvista erimielisyyksistä, mikä tarkoittaa että Filippiläiskirjeen juutalaiskristittyjä vastaan esitetty polemiikki on luettava tätä historiallista taustaa vasten. Näin ollen tutkimukseni osoittaa, että kristilliseen liikkeeseen on jo alusta asti sisältynyt monimuotoisuutta ja ristiriitoja, Nikki esittää.

Uuden testamentin eksegetiikan oppiaineeseen lukeutuva väitöstilaisuus: “Opponents and Identity in the Letter to the Philippians”, järjestetään 3.10.2015 kello 10 Helsingin yliopiston päärakennuksessa, auditorio XII, Fabianinkatu 33.

Vastaväittäjänä on professori Philip F. Esler, University of Gloucestershire, ja kustoksena professori Antti Marjanen Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta.

Väitöskirjan tiivistelmä on luettavissa E-thesis-palvelussa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/156522

HY väitös: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kansainvälinen diakonia muukalaisen asialla

  • Posted on May 26, 2015 at 12:18

808a1674-3371-44e7-835f-2749004aa600

 

TM Tiina Ikonen

TM Tiina Ikonen esittää perjantaina 29.5. tarkastettavassa väitöskirjassaan, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toteuttamaan kansainväliseen diakoniaan on liittynyt usein tekijöitä, joiden perusteella autettava on jäänyt muukalaiseksi, toiseksi tai ulkokehälle suhteessa kirkkoon.

Ikonen on käsitellyt väitöstutkimuksessaan kansainvälistä diakoniaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hiippakunta- ja keskushallinnossa vuosina 1993–2004. Hän jaottelee kansainvälisen diakonian osa-alueet tutkimuksessaan kansainvälisen diakonian asemaan kirkon hallinnossa, maan rajat ylittävään diakoniaan ja kulttuurienväliseen diakoniaan.

− Kansainvälinen diakonia muuttui tutkimusajankohtana erityisesti suhteessa lähetystyön teologiaan ja sen kautta kirkon itseymmärrykseen. Se alettiin ymmärtää osana kirkon kokonaisvaltaista lähetystehtävää. Lisäksi kansainvälinen diakonia alkoi myös tapahtua yhä enemmän kotimaassa yhteiskunnan monikulttuuristumisen myötä, Ikonen toteaa.

Käytännössä kaukaisiksi koettujen lähimmäisten, muukalaisten, jääminen ulkokehälle tai auttamisen kohteiksi vaikutti ja ilmeni kirkossa muun muassa seuraavasti:

− Kirkon toimintaan liittyi toiseutta tuottavia elementtejä. Maahanmuuttajat eivät itse olleet suunnittelemassa tai kommentoimassa heidän auttamisekseen toteutettua toimintaa, ja koko tutkimusajankohdalta löytyi vain yksi tapaus, jossa hiippakunnallisen maahanmuuttajatyötä toteuttavan toimielimen jäseniksi kutsuttiin tavoitteellisesti myös maahanmuuttajajäseniä. Kaiken kaikkiaan kansainvälistä diakoniaa leimasi usein toisten puolesta tekeminen, väittelijä kertoo.

Myös kansainväliseen avustustoimintaan liittyvä kumppanuus herätti kysymyksiä. Avustustoiminta nähtiin usein rahan antamisena ulkomaille tai muuna tavaran tai koulutuksen lahjoittamisena.

− Kirkon hiippakunta- ja keskushallinnossa ei useinkaan arvioitu kuitenkaan yhteistyöhankkeiden vaikuttavuutta tai tuotu esille sitä, mitä mieltä avun vastaanottajat olivat avustustyöstä, Ikonen huomauttaa.

Kaiken kaikkiaan kansainvälinen diakonia hyväksyttiin kuitenkin tutkimusajankohtana osaksi kirkon perustehtävää. Väittelijän mukaan tämä tarkoitti sitä, että kirkko itsessään alkoi aikaisempaa selvemmin vastata kansainvälisestä diakoniasta, eikä sitä haluttu enää ulkoistaa esimerkiksi kirkollisille järjestöille.

Väitöstutkimus on toteutettu laadullista sisällönanalyysiä käyttäen ja sen tekemisessä on sovellettu grounded theory -tutkimusmenetelmää sekä historiantutkimuksen kysymyksenasetteluja. Tutkimusaineisto koostuu kirkon hiippakunta- ja keskushallinnon asiakirjoista.

Käytännöllisen teologian oppiaineeseen lukeutuva väitöstilaisuus: “Kirkko muukalaisen asialla – Kansainvälinen diakonia Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hiippakunta- ja keskushallinnossa 1993–2004” (The Church Working for Strangers. International Diaconia in the Diocesan and Central Administration of the Evangelical Lutheran Church of Finland 1993-2004), järjestetään 29.5.2015 kello 12 Helsingin yliopiston päärakennuksessa, auditorio XII, Fabianinkatu 33.

Vastaväittäjänä on yleisen kirkkohistorian dosentti Mikko Malkavaara, Helsingin yliopisto, ja kustoksena professori Jyrki Knuutila Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta.

Väitöskirjaa myy Diakonia-ammattikorkeakoulu. Elektroninen julkaisu on luettavissa osoitteesta: http://www.diak.fi/tyoelama/Julkaisut/Sivut/A-tutkimuksia.aspx ja väitöskirjan tiivistelmä E-thesis -palvelussa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/154540

:VÄITÖS: Hymnien ja muiden taidemuotojen väliset yhteydet ovat merkittävä väline ortodoksisen teologian ymmärtämisessä

  • Posted on May 26, 2015 at 11:10

church2

Bysanttilainen liturginen runous eli hymnografia on vähän tutkittu kirjallisuusmuoto, joka kuitenkin ilmaisee ainutlaatuisella tavalla ensimmäisen vuosituhannen teologista ajattelutapaa. Se toimii jumalanpalveluksessa tiiviissä yhteistyössä muiden taidemuotojen, kuten saarnakirjallisuuden, musiikin ja ikonitaiteen kanssa. Yhteydet näkyvät paitsi samankaltaisen tematiikan, myös retorisen ajattelutavan muodossa. Hymnit ovatkin näiden eri liturgisten taide-elementtien keskiössä yhdistellen musiikkia, kirjallisuutta ja kuvataiteen vaikutteita.

Väitöstutkimuksessaan teologian maisteri ja musiikin maisteri Jaakko Olkinuora selvittää, miten retoriikka on bysanttilaisessa hymnografiassa valjastettu teologisen ajattelun instrumentiksi. Elävöittävien kielikuvien kautta toteutettava tapahtumien ja henkilöiden läsnä oleviksi tekeminen ilmaisee kirkkoisien käsitystä Jumalan ja pyhien ihmisten läsnäolosta jumalanpalvelustilassa sekä kirkon historian tapahtumien ajatonta merkitystä. Vastaavat retoriset prosessit ilmenevät myös musiikissa ja kuvataiteessa.

Hymnografia temppeliinkäymisen juhlan opetuksen lähteenä

Olkinuora käyttää ensisijaisena tutkimusaineistonaan ortodoksisen kirkon viettämään Jumalansynnyttäjän, Neitsyt Marian, temppeliinkäymisen juhlaan (21.11.) liittyviä kreikankielisiä hymnejä, saarnoja, sävellyksiä ja maalauksia 700–1400-luvuilta. Väitöskirja sisältää myös runsaasti aiemmin julkaisematonta, 1000–1100-lukujen käsikirjoituksista peräisin olevaa kreikankielistä hymnografiaa englanninkielisine käännöksineen.

Tutkimuskohteeksi valittu temppeliinkäymisen juhla on aiheena varsin hedelmällinen, sillä juhlan kehityshistoriaa ei vielä tarkkaan tunneta. Koska juhlan tapahtumia – Marian omistamista Jumalalle kolmivuotiaana lapsena Jerusalemin temppelissä – ei mainita Raamatussa, ovat hymnit tärkeässä roolissa juhlaan liittyvän teologisen opetuksen välittämisessä. Hymnit ovat runomuodossa ja niissä on tiivistetty lyhyeen muotoon laajoja, synteettisiä teologisia merkityskokonaisuuksia. Tämä tekeekin hymneistä merkittävän mutta aiemmin laajalti huomiotta jääneen tutkimuskohteen ensimmäisen vuosituhannen raamatuntulkintamenetelmiä analysoitaessa.

Uusia menetelmiä liturgisen kirjallisuuden tutkimiseen

Väitöstutkimuksen tärkeimpänä antina on uusien tutkimusmenetelmien soveltaminen ortodoksisen kirkon jumalanpalveluksissa käytettyihin kirjallisuusmuotoihin. Erityisesti hymnografia toimii intermediaalisesti eli eri taidemuotojen välillä. Tutkimuksessa analysoidaan paitsi bysanttilaisten sävellyksien asemaa hymnitekstien tulkinnassa, myös ikonimaalauksen ja hymnografian välisiä suhteita. Liturgisten taiteiden yhteistoiminta ja vaikutteiden lainaaminen muista taidemuodoista on erinomainen esimerkki bysanttilaisten teologien synteettisestä ajattelutavasta.

Teologian ja musiikin maisteri Jaakko Olkinuoran väitöskirja Byzantine Hymnography for the Feast of the Entrance of the Theotokos: An Intermedial Approach (Jumalansynnyttäjän temppeliinkäymisen juhlan bysanttilaista hymnografiaa intermediaalisesta näkökulmasta) tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston filosofisessa tiedekunnassa. Vastaväittäjänä toimii professori Mary B. Cunningham Corran Nottinghamin yliopistosta (Englanti) ja kustoksena professori Serafim Seppälä Itä-Suomen yliopistosta.

VÄITÖS: Kreationistiset tekstit perustuvat tieteellisten löydösten sijaan virheargumentteihin ja kokemusperäiseen ajatteluun

  • Posted on March 17, 2015 at 13:20

Kreationismi on aatesuuntaus, jonka kantavana rakenteena on biologisen evoluution kieltäminen. Lääketieteen tohtori, filosofian tohtori ja teologian maisteri Petteri Nieminen analysoi systemaattisen teologian alaan kuuluvassa väitöstutkimuksessaan englannin- ja suomenkielisiä tekstejä, jotka puolsivat nuoren maan kreationismia (YEC), vanhan maan kreationismia (OEC) ja älykkään suunnittelun teoriaa (ID) sekä niihin kohdistettuja evoluutioteorialle myönteisiä vastineita. Tämän pohjalta Nieminen laati systemaattisen menetelmän tekstien analysoimiseksi sekä arvioi, että tulevaisuudessa kreationismi saattaa vähitellen irrota kristinuskon valtavirrasta.

Kreationistisissa teksteissä tieteellisistä tuloksista johdetut väittämät esiintyivät usein yhdessä virheargumenttien kanssa. Varsinaisen todistusaineiston sijaan käytettiin henkilöön vetoamista muun muassa mustamaalaamalla evoluutiotutkijoita tai yhdistämällä heidät paheksuttuihin ilmiöihin. Lisäksi vedottiin tunnevaltaisesti ikäviin seuraamuksiin tai auktoriteettiin. Teksteissä oli myös runsaasti kokemusperäisen ajattelun piirteitä. Todisteina kreationismin puolesta käytettiin tieteellisen aineiston sijaan todistuspuheenvuoroja, vastakkainen aineisto sivuutettiin vahvistusharhalla ja sinänsä neutraaleihin ilmiöihin liitettiin moraalisia kannanottoja, joilla pyrittiin kumoamaan evoluutioteoria.

Kokemusperäisellä ajattelulla ja argumentaatiovirheillä havaittiin olevan yhteys. Moraalisten kannanottojen liittäminen neutraaliin tutkimustietoon johti henkilöön kohdistuvaan mustamaalaamiseen ja ikäviin seuraamuksiin vetoamiseen; vastakkaisen todistusaineiston sivuuttaminen johti olkinukkeargumentaatioon ja hätäisiin yleistyksiin; tieteellisen aineiston sijaan käytettiin todistuspuheenvuoroja, jotka näyttäytyivät auktoriteettiin vetoamisena. Kokemusperäisen ajattelun suuri osuus kreationistisissa teksteissä voi selittää niiden sisältämät suuret argumentaatiovirhemäärät sekä kreationististen väittämien muuttumattomuuden huolimatta niitä vastaan esitetyistä perusteellisista vastaväitteistä. Myös evoluutioteorian puolustajat käyttivät varsin paljon argumentaatiovirheitä, erityisesti henkilöiden mustamaalaamista sekä auktoriteettiin vetoamista. Heiltä löytyi myös kokemusperäisen ajattelun piirteitä, kuten todistuspuheenvuoroja sekä kreationismin yhdistämistä moraalisesti epäilyttäviin ilmiöihin.

YEC korosti 1. Mooseksen kirjan erehtymättömyyttä ja historiallisuutta. Suhteessa Ilmoitukseen YEC lisäsi Raamatun ja Inkarnaation yläpuolelle uudelleentulkitsemiaan tieteellisiä löytöjä todistamaan Raamatun erehtymättömyyttä, mikä näyttäytyi tiedeuskovaisuutena. YEC oli teologiassaan poissulkeva ja katsoi, ettei evoluutioteorian hyväksyvä henkilö voi olla oikea kristitty. ID:n kannattajien teologia oli vaihtelevampaa. Osa ilmoittautui kristityiksi, mutta osa teksteistä oli lähinnä agnostisia, koska niissä kieltäydyttiin ottamasta kantaa ”suunnittelijan” henkilöllisyyteen.

YEC ja ID sekä sitä lähellä oleva OEC olivat hyvin erimielisiä suhteessa pahuuden ongelmaan. YEC katsoi, ettei sitä voi ratkaista, mikäli maailma on miljardeja vuosia vanha ja siellä on jatkuvasti koettu kärsimystä. ID/OEC:n kannattajat vetosivat kompensoituneeseen pahaan esimerkiksi kivun tapauksessa. Sekä YEC että ID/OEC demonisoivat vahvasti evoluutioteorian kannattajia. Molemmat myös vetosivat samoihin asiayhteydestä irrotettuihin sitaatteihin ilman kunnollisia lähdeviittauksia.

Yhdessä nämä piirteet voivat olla irrottamassa kreationismia kristinuskosta. Tuloksena saattaa tulevaisuudessa olla uusi uskonto, joka polveutuu kristinuskosta mutta poikkeaa siitä poissulkevuudessa, Raamatun oikeellisuuden todistamisessa tieteellisten löytöjen avulla sekä sitaattikokoelmassa, joka voi olla muodostamassa kreationistista kaanonia Raamatun rinnalle.

LT, FT, TM Petteri Niemisen systemaattisen teologian alaan kuuluva väitöskirja A unified theory of creationism – Argumentation, experiential thinking and emerging doctrine tarkastetaan filosofisessa tiedekunnassa. Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii Dr. Stefaan Blancke Gentin yliopistosta Belgiasta ja kustoksena professori Antti Raunio Itä-Suomen yliopistosta.

HY väitös: Hajanainen Pohjois-Amerikan lestadiolaisuus syntyi kansojen sulatusuunissa

  • Posted on January 26, 2015 at 14:55

TM Tuomas Palola tarkastelee väitöskirjassaan Pohjois-Amerikan lestadiolaisuutta eli apostolis-luterilaisuuden kehitystä vuodesta 1884 vuoteen 1929. Palolan mielestä lestadiolaisuus kohtasi amerikansuomalaisen siirtolaisuuden myötä haasteita, joiden kanssa se ei olisi joutunut kamppailemaan syntyseuduillaan.

− Amerikkalaistuminen toi muutospaineita pohjoismaisesta yhteiskuntajärjestyksestä ja kirkollisesta perinteestä voimansa ammentaneelle kansallisen siirtolaisvähemmistön uskonnolliselle vähemmistölle, väittelijä toteaa.

Yhtäältä tähän vaikutti se, etteivät lestadiolaiset siirtolaiset tuoneet mukanaan yhtenäistä dogmaattista perintöä Uudelle mantereelle. Toisaalta valtiokirkkojärjestelmän sisällä syntynyt herätysliike ajautui omaksi itsenäiseksi vapaakirkoksi ilman minkäänlaista periaatteellista pohdiskelua.

Palolan mukaan herätysliikkeen johto Fennoskandiassa pyrki myös ohjaamaan liikettä Pohjois-Amerikassa ymmärtämättä sen kehitystä sääteleviä tekijöitä ja loi näin itse lisää ristiriitoja sekä joudutti hajaantumista.

− Amerikkalaistuminen eteni eri yksilöiden sekä ryhmien kohdalla eri tahtiin, ja ne joutuivat vastaamaan haasteisiin yleensä ilman selkeätä linjaa. Näin apostolis-luterilaisuudesta muokkaantui niin identiteettinsä, käytäntöjensä, organisaationsa, opillisten korostustensa kuin ryhmänmuodostuksensa suhteen omaleimainen lestadiolaisuuden muoto, joka ylläpiti vahvaa yhteyttä Vanhaan maahan lehtien ja vierailujen välityksellä.

− Samanaikaisesti tilanne ruokki lestadiolaisuuden hajaantumista myös Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa, väittelijä huomauttaa.

Palolan väitös on aikalaislähteisiin perustuva yleisesitys amerikansuomalaisten merkittävästä kirkkokunnasta ja sen yhteyksistä Skandinavian lestadiolaisuuteen. Teos paikkaa aukkoja ja korjaa vakiintuneita käsityksiä amerikansuomalaisten siirtolaisten uskonnollisiin pyrkimyksiin kohdistuvassa tutkimuksessa.

Suomen ja Skandinavian kirkkohistorian oppiaineeseen lukeutuva väitöstilaisuus: “Amerikkalainen vai pohjoismainen? Amerikan apostolis-luterilaisuus vuosina 1884–1929”, järjestetään 31.1.2015 kello 12 Helsingin yliopiston päärakennuksessa, sali 13, Fabianinkatu 33.

Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii emeritusprofessori, FT Auvo Kostiainen, Turun yliopisto, ja kustoksena on professori Jouko Talonen Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta.

Väitöskirjan tiivistelmä on luettavissa E-thesis-palvelussa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/152759

Teologinen tiedekunta / Väitös: Georg Friedrich Vicedomilla oli teosentrinen näkökulma missioon

  • Posted on October 6, 2014 at 18:51
jumalanl
TM Timo-Matti Haapiainen analysoi väitöskirjassaan saksalaisen lähetystyöntekijän ja missiologin Georg Friedrich Vicedomin (1903–1974) missio Dei -käsitteen ympärille rakentuneen lähetysteologisen mallin sisältöä ja rakennetta. Lisäksi Haapiainen vertaa Vicedomin mallia aikansa ekumeeniseen lähetysteologiseen keskusteluun. Tutkimuksen fokus on mallin teologissa perusteissa ja kirkko-opillisessa aineksessa.

Missio dei -käsitteellä tarkoitetaan Jumalan missiota eli lähetystä. Termi otettiin käyttöön protestanttisessa missiologisessa keskustelussa 1930-luvulla, ja sen taustalla vaikutti dialektinen teologia.

Haapiaisen mukaan Vicedom korosti barthilaisen teologian mukaisesti teosentristä näkökulmaa missioon. Vicedomin mallissa Jeesuksessa Kristuksessa tapahtuneen inkarnaation ja ilmoituksen merkitykset ovat keskeisemmässä roolissa kuin mission kolmiyhteinen luonne.

Kirkko-opillisesti Vicedomin malli luo Haapiaisen mielestä jännitteen partikulaarisen ja universaalin välille.

− Vicedom korostaa Kristuksen, kirkon ja mission partikulaarisuutta, missä kirkko tuntee Jumalan ja maailma ei. Tämä jännite ei kuitenkaan johda avoimeen konfliktiin tai vetäytymiseen maailmasta, vaan kirkon vahvaan solidaarisuuteen suhteessa maailmaan.

Kirkko itsessään oli Haapiaisen mukaan Vicedomille jatkuvasti sekä paikallinen että globaali: evankeliumin julistus ja sakramenttien toimittaminen tapahtuvat paikallisesti, mutta toisaalta hän korosti maailmanlaajuisen kirkon yhteyden merkitystä.

Dogmatiikan oppiaineeseen lukeutuva väitöstilaisuus: “Jumalan lähetys – Georg Friedrich Vicedomin missio Dei -mallin rakenne ja ekumeeninen konteksti”, järjestetään 10.10.2014 kello 12 Helsingin yliopiston päärakennuksessa, Auditorio XII, Fabianinkatu 33.

Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii dosentti Timo Vasko (Helsingin yliopisto), ja kustoksena on professori Pekka Kärkkäinen Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta.

Väitöskirja on luettavissa E-thesis-palvelussa:

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/135936/jumalanl.pdf?sequence=1

Väitös: Vanhoillislestadiolaisuuden julkisuuskuva ja modernisaation kipukohdat

  • Posted on July 28, 2014 at 14:45

Vanhoillislestadiolaisuutta on käsitelty julkisesti paljon. Aikaisempien tutkimusten mukaan liikkeen julkisuuskuva ja suomalaisten käsitys liikkeestä on keskimääräistä kielteisempi. Väitöstutkimuksen mukaan vanhoillislestadiolaisuuden julkisuuskuvaan on keskeisesti vaikuttanut liikkeen torjuva suhtautuminen 1960–1970-luvun modernisaation ilmiöihin, kuten televisioon, perhesuunnitteluun tai sukupuoliroolien muutokseen. Tutkimuksen mukaan monet lestadiolaisuuden nykyisistäkin tunnusmerkeistä muodostuivat 1960–1970-luvulla.

Tutkimus käsittelee vanhoillislestadiolaisuuden julkisuuskuvaa ja syitä sen muotoutumiseen 1960–1980-luvulla. Julkisuuskuvassa ilmeni usein liikkeen vaikeudet kohdata muuttuvan yhteiskunnan uusia ilmiöitä. Kyse ei ollut vain yhteiskunnan nopeasta muutoksesta liikkeen ympärillä, vaan liikkeessäkin takerruttiin menneeseen ajoittain hyvinkin aktiivisesti. Julkisuuskuvan perusteella liikkeessä esiintyi myös voimakasta vallankäyttöä etenkin ennen 1980-lukua. Liikkeen keskeiset henkilöt määrittivät, mitkä asiat puoluepolitiikkaa myöten olivat sallittuja liikkeen jäsenille. Toisinajattelevien paikka oli liikkeen ulkopuolella.

Vanhoillislestadiolaiset ja etenkin liikkeen keskusjärjestö Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys (SRK) muuttivat tiedottamistaan aikaisempaa avoimemmaksi 1980-luvun alussa. Sitä ennen liikkeen edustajat harvemmin osallistuivat liikettä käsittelevään julkiseen keskusteluun. Julkisesti liikettä käsittelivät monesti liikkeen ulkopuoliset tai liikkeestä erotetut. Liikkeen keskusjärjestössä SRK:ssa seurattiin kuitenkin liikkeen julkisuuskuvaan vaikuttanutta julkista keskustelua. SRK:ssa julkisuuskuvaa pidettiin varsinkin ennen 1980-lukua vääristyneenä ja kielteisenä. Tämä kuva välitettiin myös liikkeen jäsenille. Liikkeen kannalta kielteinen julkisuuskuva ei välttämättä ollut huono asia. Sen saattoi tulkita oikean uskon osoittavaksi vainoksi.

Liikkeen julkinen käsittely ei kuitenkaan ollut vain kielteistä tai liikettä kritisoivaa. Esimerkiksi suviseurauutisointi oli pääosin liikkeen kannalta myönteistä. Liikkeen toivoman ja julkisesti esitetyn julkisuuskuvan välillä oli joka tapauksessa ristiriita. Sitä selittävät muun muassa tiedotusvälineiden kiinnostus lähinnä poikkeavuuksiin ja SRK:n torjuva suhde avoimeen tiedottamiseen 1970-luvulla. Kokonaisuudessaan julkisuuskuva painottui liikettä ja sen toimintaa sekä erityisesti liikkeen keskushenkilöitä kritisoiviin teemoihin.

Tutkimus on osoitus julkisuuskuvan merkittävästä vaikutuksesta. Nyt julkisuuskuvan tutkimuksen kohteena on vanhoillislestadiolaisuus. Kohteesta riippumatta julkisuuskuvan perusteella suuri yleisö tekee tulkinnan, mitä on tapahtunut tai mistä on kyse. Julkisuuskuva mielletään usein kokonaistodellisuudeksi. Julkisuuskuva voi kuitenkin olla painottunut, yksipuolinen tai joskus jopa vääristynyt.

– – –

Filosofian maisteri Jani Alatalo väittelee Oulun yliopistossa maanantaina 4.8.2014. Historian alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on Pohjoinen herätysliike ja modernisaation kipukohdat. Vanhoillislestadiolaisuuden julkisuuskuva Suomessa 1961–1985 (The Northern Revival Movement and the Challenges of Modernisation. The Public Image of the Conservative Laestadian Movement in Finland 1961–1985). Vastaväittäjänä toimii dosentti Vesa Vares Turun yliopistosta ja kustoksena dosentti Kari Alenius. Väitöstilaisuus alkaa Linnanmaalla Kuusamonsalissa (YB 210) kello 12.

Väitös: Kiinalainen teologi T.C. Chao sovelsi kristologiaansa kiinalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan

  • Posted on June 9, 2014 at 18:57

chen_dissertation

Yongtao Chen väittelee Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa 11.6.2014. Chen on analysoinut tutkimuksessaan merkittävän kiinalaisen teologin T.C. Chaon (1888–1979) ajattelun keskeisintä sisältöä, kristologiaa. Väitöskirjassa tarkastellaan, kuinka Chao on soveltanut kristologiaansa kiinalaiseen kulttuuriin ja oman aikansa kiinalaiseen yhteiskuntaan.

Tutkimus osoittaa, että Chao otti teologisessa ajattelussaan kristologian kulttuurisen ja yhteiskunnallisen kontekstin haasteen vakavasti.

− Chao etsi tasapainoa kristologian absoluuttisuuden ja muuttumattomuuden sekä kiinalaisen kontekstuaalisen sovellutuksen välillä, väittelijä kirjoittaa.

T.C. Chaon kristologisen tulkinnan lähtökohta oli luomisen teologia, erityisesti teologinen antropologia. Kristologian antropologinen perusta ei merkinnyt kuitenkaan Chaolle antroposentristä Kristus-tulkintaa.

Yongtao Chenin mukaan Chaon kristologia on samanaikaisesti sekä antroposentristä että teosentristä, mutta kiinalaisessa kulttuurissa kristologia tulee ymmärrettäväksi vain antropologian kautta, jonka tulee siten olla kristologisen tulkinnan lähtökohta.

Väittelijän oma kiinalaisen kontekstuaalisen kristologian hahmotelma nojaa puolestaan kiinalaisen kulttuurin paradigmaan, jonka mukaan sekä yksilön että yhteiskunnan arvojen ja etiikan perustana on eettisesti korkeatasoisten yksilöiden esimerkki.

Tutkimuksessa on vertailtu T.C. Chaon kristologiaa viiden muun huomattavan kiinalaisen teologin kristologisten näkemysten kanssa.

Dogmatiikan oppiaineeseen lukeutuva väitöstilaisuus: “Chinese Christ: The Christology of T. C. Chao”, järjestetään 11.6.2014 kello 12 Helsingin yliopistossa, osoitteessa Fabianinkatu 26, 3. krs. (F26 juhlasali).

Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii Prof. of Interdisciplinary Studies, Philip L. Wickeri, The Graduate Theological Union, (Berkeley CA, USA), ja kustoksena on professori Pekka Kärkkäinen Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta.

Väitöskirjan tiivistelmä on luettavissa E-thesis-palvelussa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/45337